keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Hengähdystauon paikka

Viime aikoina olen ollut tosi väsynyt. Väsymyksestä kertoo myös keho, joka reagoi migreenillä liikaan stressiin. Nyt tuli vihdoin sellainen herääminen, että todellakin täytyy nyt levätä. En koe että ihan burn out olisi nyt tullut, mutta se tulisi jossain vaiheessa jos jatkan samaan malliin. Olin ilmoittautunut täydennyskoulutukseen, joka olisi kestänyt vuoden. Peruin koulutuksen. Tammikuun alusta alkaen jään myös tekemään pelkkää keikkatyötä, en vielä tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Ensi vuoden tavoitteena on vain nauttia elämästä, ja tehdä vain pakolliset asiat.

Koulun käyn loppuun tietysti, psykoterapeuttikoulutusta on vielä vuosi jäljellä. Jotkut ovat saattaneet lukea lehdistä Helsingin psykoterapiainstituutin tilanteesta. En lähde tässä ottamaan kantaa, mikä pitää paikkansa ja mikä ei, mutta tilanne on hyvin stressaava minulle. Olen joutunut pohtimaan sitä mahdollisuutta, etten tule saamaan psykoterapeutin nimikettä. Ratkaisukeskeiseen tyyliin, haluan nähdä tässä tilanteessa myös mahdollisuuksia. Tämä tilanne on saanut minut miettimään, mikä sai minut alalle alunperin. Ihmisten auttaminen on ollut aina se tärkein juttu minulle. Tiedän että voin auttaa edelleen ihmisiä ilman psykoterapeutin nimikettä, on olemassa paljon mahdollisuuksia.

Tällä hetkellä otan siis itselleni aikaa, pohdin asioita ja pidän huolta itsestäni. Tuskin maltan odottaa että pääsen taas kunnolla treenaamaan! Eilen näin myös pitkästä aikaa serkkuani. Muistin taas miten tärkeää on viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa. Kamalaa miten tällaiset asiat voivat unohtua kiireessä. Välillä elämässä tarvitaan kriisejä, jotta voidaan avata silmät tärkeille asioille.

Viikonloppuna tuli muuten herkuteltua, mutta se tuli kyllä ihan tarpeeseen. Oli sellainen tunne että pitää saada nyt kunnolla pää nollattua, joku olisi tehnyt ehkä sen alkoholilla, itse nollasin herkuilla. Onneksi vaa-asta oli loppunut patterit, koska viikonloppu luultavasti näkyy painossa ainakin pari päivää. En tunne syyllisyyttä, vaan nyt jatkan eteenpäin kohti omaa hyvinvointia.

 Onko tuttu kuvio? Tätä voi soveltaa silloin kun miettii, mitkä asiat ovat tärkeitä elämässä. Mallin mukaan alhaalla on tärkeät asiat, ja ylempänä vähemmän tärkeät. Jotta päästään ylemmäs, tulee alempien tarpeiden täyttyä ensin, tällai karkeasti sanottuna. Kuviota voi soveltaa myös omaan elämään sopivaksi. Monella ihmisellä esim. itsensä toteuttaminen menee nukkumisen ja fyysisen kunnon edelle, jolloin tulee isoja ongelmia. Kun pitää elämän perustan kunnossa, pystyy tehdä paljon kaikkea muutakin. Jos perusta sortuu, silloin joutuu tekemään paljon töitä, että saa taas elämän tasapainoon.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Crazywise dokumentti

Nyt olen alkanut saada tarpeekseni tästä kiireestä. Määräaikainen sairaanhoitajan sijaisuuteni loppuu vuoden vaihteessa, ja olen jo päättänyt jäädä keikkatyöläiseksi vuoden alusta. Työn teko on kyllä mukavaa, mutta joskus täytyy myös hölläillä ja tehdä muutakin.

Eilen kävin pitkästä aikaa Lapinlahden lähteellä. Siellä oli Taho Ry:n kuukausikokous, jossa katsottiin Crazywise dokumentti. Dokkari kertoi kahdesta amerikkalaisesta mielenterveyskuntoutujasta. Dokkarissa seurattiin henkilöiden vastoinkäymisiä ja kerrottiin mitkä asiat auttoivat heitä toipumaan. Videon jälkeen keskusteltiin sen sisällöstä. Paikalla oli paljon myös kokemusasiantuntijoita. Minusta tällaiset tilaisuudet ovat tosi hyödyllisiä, kun paikalla on ammattilaisia ja henkilöitä jotka ovat olleet asiakkaan roolissa.

Päällimmäisenä jäi mieleeni se, miten psyykkisesti sairaat yksilöt hylätään meidän kulttuurissa. Ja juuri se sosiaalinen tuki olisi tärkeintä mielenterveyskuntoutujalle! Ei ne pelkät lääkkeet paranna. Terapiastakaan ei ole juuri hyötyä, jos asiakas ei saa mitään tukea läheisiltä.

Sain kuulla myös tällaisesta mielenkiintoisesta ilmiöstä kuin "spiritual emergency". Tässä on lainaus ilmiöön liittyvän Facebook-ryhmän (SEN) sivulta: "Onko termi Spiritual Emergency sinulle tuttu? Onko sinulla ollut psyykkis-henkisiä, länsimaisen yhteiskunnan piirissä usein mielenterveyden häiriöiksi tulkittuja kokemuksia, jotka ovat perinpohjaisesti muuttaneet käsityksiäsi itsestäsi, maailmasta tai elämän tarkoituksesta? Ovatko nämä kokemukset muokanneet näkemystäsi maailmasta tavalla, joka on vaikeuttanut sopeutumistasi yhteiskunnassa vallalla oleviin materialistis-teknologisiin arvoihin ja toimintamalleihin – ravistellen, herätellen sisintäsi?"

Tällaisia kokemuksia on varmasti ollut monella, mutta niistä ei juuri puhuta, koska pelätään hulluksi leimautumista. Toisaalta jäin miettimään, että miten erottaa toisistaan spiritual emergency-kokemuksen, ja psykoottiset oireet? Näissä on nimittäin hyvin paljon samaa. Mielenkiintoista joka tapauksessa.

Päivittelin muuten uuden painon tuonne laihdutus-sivulle. Vähähiilarinen ruokavalio on toiminut hyvin, ja olen syönyt omasta mielestäni nyt terveellisesti. Paitsi eilen! Eilen olin syönyt aivan liian vähän, ja se kostautui herkutteluna illalla. Tänään olikin vaikea palata ruotuun, mutta onnistuin kuitenkin :) Tänään olen syönyt omenan, kalakeittoa ja chili-con carnea kasviksien kera. Ja kohta olisi tarkoitus lähteä lenkille. Vertaistukiryhmässäni kaikki vaikuttavat luovuttaneen, mikä hieman harmittaa. Koitan nyt yksin jatkaa tätä projektia. Tosin ystävät onneksi ovat tukena <3 

lauantai 7. lokakuuta 2017

-5kg pois loppuvuoden aikana

Olen tosiaan seurannut päivittäin syömieni ruokien kalorimäärää jo jonkin aikaa. Aloitin kokeilemalla millä kalorimäärillä paino tippuu. Olen yllättynyt siitä, että vaikka kesälläkin söin useimpina päivinä yli 2000 kaloria, ei painoni noussut. Vielä hassumpaa on ollut se, että kun pikku hiljaa laskin kalorimääriä, ei paino tippunutkaan. 1800 kalorin päivittäisellä syömisellä paino tippui hyvin hitaasti, alle puoli kiloa viikossa.


 En ole kuitenkaan sataprosenttisesti laskenut kaloreita, vaan parin viikon välein olen pitänyt herkkupäivän. Tarkoitus kuitenkin on, että syöminen muuttuu pysyvästi parempaan suuntaan, siksi on hyvä edetä hitaasti. Olinkin saanut jo pari kiloa pois syksyllä, mutta yllättäen Frankfurtin reissulla palasin lähtöpisteeseen painon kanssa ha ha :D Nyt olen tosin kilon saanut jo pois.

Olen kuitenkin ollut sinnikäs, enkä ole ruvennut millekään kitudieetille, mihin aiemmin olisin ryhtynyt tässä vaiheessa. Olen edelleen tiputtanut kalorimääriä pikkuhiljaa. Tällä hetkellä syön 1500 kaloria päivässä, ja nyt alkaa vasta kunnolla olemaan nälkä. Olen samalla syksyn aikana myös lisännyt prosentuaalisesti proteiinien ja kasvisten määrää ruokavaliossa. Eli vaikka paino ei ole pudonnut kuin hieman, on ruokavalio mennyt koko ajan terveellisempään suuntaan, ja sehän se vasta tärkeää onkin!

Aloin jossain kohtaa kaipailemaan vertaistukea ja lisämotivaatiota ruokavaliossa pysymiseen. Perustin erään kaveriporukan kanssa Whatsapp-ryhmän, jossa me tsempataan toisiamme painon pudottamisessa. Jokaisella on omat tavoitteet loppuvuodelle, ja itselläni se on tosiaan se -5kg. Tavoitteen saavutettuani painan 72 kg, joka on jo BMI:n mukaan normaalipainon puolella. Olen ollut normaalipainossa viimeksi keväällä. Suosittelen myös muille tällaisen oman laihdutusryhmän perustamista, ei maksa mitään :)

Liikuntaa en ole nyt pystynyt juurikaan harrastamaan, koska selän kanssa on ollut ongelmia. Olen käynyt vain kävelemässä ja venytellyt. Tarkoitus on kuitenkin voinnin salliessa aloitella salilla käyntiä ja mahdollisesti myös jumppaa pitkästä aikaa!

Pohdin että jos aika riittää, voisin tehdä myös erillisen sivun jossa seuraan painon pudotustani erityisesti ratkaisukeskeisestä näkökulmasta. Aikaa aina toki löytyy jos haluaa, mutta nyt kyllä opiskelut menevät etusijalle. Kokeillaan nyt ainakin :) 

maanantai 2. lokakuuta 2017

Frankfurt ja SF world conference

Oli niin paljon kaikkea jännää syyskuun aikana etten edes muistanut kirjoittaa blogia! Tosiaan olin viikon verran Frankfurtissa, jona aikana vietin viikonlopun ratkaisukeskeisyyden maailman konferenssissa. Monet kyselivät minulta, että mikä se sellainen konferenssi oli? Paikalla oli 350 ratkaisukeskeisyyden ammattilaista kolmestakymmenestä eri maasta. Terapeuttien lisäksi oli esimerkiksi ratkaisukeskeisiä valmentajia, sosiaalityöntekijöitä ja muita ratkaisukeskeisyyttä työssään hyödyntäviä henkilöitä.

 Peter De Jongin luennolla oli valitettavasti hieman teknisiä ongelmia, mutta luento oli hyvä :D

Kolmena päivänä konferenssissa järjestettiin luentoja ja keskusteluja eri aiheista. Samaan aikaan oli eri huoneissa eri aiheista luentoja, joten valitettavasti kaikkea ei ehtinyt kuulemaan. Itse osallistuin alla oleviin workshoppeihin:

Herman Prust: Extended bodily cognition in SFBT 

Dr Jacqui von Cziffra-Bergs: Solution Focused Therapy with Trauma

Research talks... Näitä en jaksa luetella, koska aiheita ja luennoitsijoita oli monia :)

Adam Froerer: SFBT with clients managing trauma

Peter De Jong, Haesun Moon & Bo-Yon Koh: Using the microanalysis of face-to-face dialogues to improve, teach, and supervise solution-focused conveesation skills.

Marilyn Atkinson: The creative flow

Lisäksi "Open Space" keskusteluissa olin mukana kuuntelemassa aiheista rakkaus, miten puhua kuolevan henkilön kanssa, sekä piirtäminen työskentelyn tukena.

Minusta oli ihanaa miten hyvin minutkin otettiin vastaan, vaikka olen vasta opiskelija, enkä tuntenut konferenssista juuri ketään. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja avoimia. Ihmiset olivat halukkaita jakamaan tietoa myös luentojen ulkopuolella. Heti alusta alkaen huomasikin, että tärkeitä keskusteluja käytiin myös taukojen aikana tuntemattomien kanssa.

Opin paljon uutta, mutta paljon oli myös tuttua asiaa. Sain opiskelijana paljon konferenssista, mutta ihan alkuopinnoissa en olisi samaa hyötyä saanut. Eli ratkaisukeskeisyyden perusteet kannattaa olla hallussa, jotta ymmärtää mistä luennoilla on kyse. Tapasin konferenssissa myös bulgarialaisia, jotka ovat järjestämässä konferenssin ensi vuonna. Tapahtuma tulee olemaan aika lailla samaan aikaan ensi vuonna. Suosittelen kaikille lämpimästi :)

Opiskelutoverit kyselivät, mistä oikein bongaan näitä luentoja ja muita tapahtumia. No Facebookista tietty :D En ole oikein oppinut käyttämään näitä somekanavia sujuvasti, mutta yritän tsempata. Minulla on myös Facebook-sivu Terapiapalvelut Sini Ahlqvist jonne voisin jatkossa yrittää jakaa linkkejä eri tapahtumiin. Se on ihan totta, että se on aikamoista kalastelua jos haluaa bongata kaikki hyvät luennot. Itsehän menisin jokaiselle luennolle, jos vaan aika ja rahat riittäisi :)

Ja sellainen juttu vielä, kun yksi kaverini joskus kysyi, voiko luennoille mennä jos ei ole alan ammattilainen? Tottakai voi! Tosi harvoin on sellaisia luentoja, jotka olisi vain ammattilaisille, ja sekin on sitten mainittu kyllä esitteessä. Esimerkiksi Lapinlahden Lähteellä järjestetään paljon mielenkiintoisia kaikille avoimia luentoja, jotka ovat usein myös ilmaisia. Tosin nyt kun katsoin, niin näytti olevan vain Mindfulness-kursseja ja taidenäyttelyitä :)

tiistai 29. elokuuta 2017

Ystävyys ja mielenterveysongelmat

Liityin jokin aika sitten muutamaan Facebook-ryhmään joissa etsitään uusia ystäviä. Minusta on hienoa että tällaisia ryhmiä on. Yleisesti ottaen sain myös sellaisen vaikutelman että ihmiset otetaan hyvin vastaan näissä ryhmissä. Yksi asia teki minut kuitenkin hieman surulliseksi lukiessani ystävänhakuilmoituksia. Monet kertovat että ovat menettäneet ystäviä masennuksen tai muun mielenterveysongelman vuoksi. Jotkut kertovat kärsivän niin pahasta paniikkihäiriöstä, että kotoa poistuminen on vaikeaa.

Toivon että mielenterveysongelmista kärsivät löytävät ystäviä. Varmasti heidän olisi hyvä saada myös vertaistukea muilta samojen ongelmien kanssa painivista. Sitä kuitenkin mietin, haluaako ihmiset yleisesti ottaen ystäväksi jonkun jolla on esim. masennus? Mielenterveysongelmilla on sellainen negatiivinen leima, jota monet ihmiset välttelevät. Mielenterveysongelmista kärsivillä usein on myös se ajatus, ettei kukaan halua olla heidän kanssaan. Nostan siis hattua heille, joilla on ollut rohkeutta hakea ystäviä ja kertoa avoimesti vaikeuksistaan. Olen myös iloinen niistä henkilöistä, jotka ennakkoluulottomasti ystävystyvät kaikenlaisten ihmisten kanssa.

Joskus voi olla raskasta olla ystävä sellaiselle henkilölle, joka on esim. kovin masentunut. Luonnollisesti sitä alkaa kantamaan huolta läheisestä. On kuitenkin hyvä muistaa, että ystäväkään ei voi kaikkea tehdä toisen puolesta. Voi olla tukena, mutta toista ei tarvitse lähteä parantamaan. Jos oma ystäväni on psyykkisesti sairas, en edes terapeutin taustani huolimatta lähde heitä hoitamaan. Itse vain kuuntelen, ja tarvittaessa ohjaan hoitoon ystävän. Ja jos ystävä ei halua hoitaa itseään, niin silloin sekin on hyväksyttävä. Loppujen lopuksi jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan.

Voin suositella kaikille näihin ystäväryhmiin liittymistä. Niin kuin jossain ryhmässä hyvin sanottiinkin, niin ystäviä ei voi koskaan olla liikaa :)

Kuva

tiistai 22. elokuuta 2017

Mua haukuttiin lihavaksi!

Oli pakko avautua tämän päiväisestä kokemuksesta. Olin tänään kauppakeskuksessa ja ohitseni tunki ahtaassa paikassa vanhempi mies. Mies huusi minulle että "pitäiskö vähän laihduttaa". Olin niin järkyttynyt etten uskaltanut sanoa mitään. Mielessäni kävi, että kyseisellä miehellä oli psyykkisiä ongelmia, enkä näin ollen viitsinyt sanoa mitään. Itselleni tulee myös kiusaantunut olo tällaisissa tilanteissa, kun ihmiset alkavat vielä tuijottamaan huutajaa.

Tämän tapauksen jälkeen katsoin omaa heijastustani jostain kaupan ikkunasta. Tuli hetkellisesti sellainen olo että "todellakin, olenhan mä tosi lihava". Jotenkin tämä tapaus sai minut ajattelemaan sitä, miten voimakkaasti toisten ihmisten kommentit vaikuttavat omaan itsetuntoon. Vaikka itse tykkään omasta ulkonäöstäni, kyllä ainakin omalla kohdalla vaikuttaa myös muiden mielipiteet. Vai onkohan olemassa sellaisia ihmisiä jotka olisivat immuuneja toisten mielipiteille? En usko.



Nyt ymmärrän hyvin, miltä lihavista ihmisistä tuntuu kun haukutaan koko ajan ulkonäköä. Jo yksikin kommentti tuntuu ikävältä, saatikka että kuulisi niitä päivittäin. Toisaalta taas se tuntuu ihanalta kun joku kehuu kauniiksi. Ja tietysti kaikki kehut tekevät aina hyvän fiiliksen. Tänään kuulin erään henkilön toteavan kivasti, että tärkeämpäähän on sisäinen kauneus kuin ulkoinen. Olen samaa mieltä, mutta uskon myös että sisäinen kauneus heijastuu ulospäin. Hyvävointiset ihmiset ikäänkuin "hehkuvat" ja vetävät puoleensa muita.

Ihmiset eivät varmastikaan ajattele miltä se muista tuntuu kun ulkonäköä arvostellaan. Jotkut luulevat myös, että se kannustaa laihduttamaan kun huomautetaan ylipainosta. Olen ihan varma, että jokainen ylipainoinen tietää olevansa dieetin tarpeessa ilman että siitä huomautetaan. Se on kuitenkin jokaisen oma päätös haluaako laihduttaa vai ei, tai pystyykö siihen ylipäätään. Paremmin laihduttamisen tukemisessa auttaa kehuminen ja tsemppaaminen, ei arvostelu.

Itse olen tiputtanut kilon elokuun aikana, ja olen jo siitä ylpeä. Minä motivoin itseäni arvostamalla omaa kehoani ja miettimällä miten hyvä olo tulee jo pienestäkin painon pudotuksesta :) Terveellisempi ruokavalio on saanut minut myös jaksamaan paremmin. Ja kohtuudella syödyt herkut ovat tukena, jottei ruokavaliosta tule pakkopullaa. Tänään esimerkiksi kävin juomassa kaakaon kahvilassa, oli superhyvää! Kalorien laskeminen jatkuu hyvällä menestyksellä, tai näin ainakin tsemppaan itseäni ;)

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Millaisia ihmisiä terapeutit ovat?

Itse tietysti ajattelen, että terapeutit ovat ihan tavallisia ihmisiä. Rupesin kuitenkin hiljattain pohtimaan, miten ei-terapeutit asian näkevät. Sain nimittäin palautetta riideltyäni erään henkilön kanssa siviilissä. Tämä henkilö sanoi että olisi odottanut minulta erilaista käytöstä koulutukseni perusteella. Olin todella hämmentynyt tästä kommentista. En halua kovin yksityiskohtaisesti avata tätä tapausta, mutta kyse oli siitä, että tämä henkilö loukkasi minua ja kerroin sitten miltä se minusta tuntui. Ilmeisesti tällä ihmisellä oli käsitys, että terapeutit eivät reagoi mihinkään.

Itse kyllä suutun joskus kovastikin, jos koen että joku kohtelee minua huonosti. Itselläni ei ole tapana kuitenkaan heitellä tavaroita tai muuta sellaista, mutta vähän turhan ilkeästi tulee joskus sanottua takaisin. Ehkä ei-terapeuttiin varrattuna ero on siinä, että tunteiden laannuttua minun on helpompi tarkastella toimintaani ulkopuolisen näkökulmasta. Olen aina pyytänytkin anteeksi, jos on tullut sanottua pahasti jollekin.

Terapeuteillakin on siis tunteet ja me näytämme niitä. Toki terapiaistunnossa tilanne on erilainen, mutta siinäkin ollaan silti ihmisiä. Tärkeää onkin, että terapeutit käyvät läpi oman terapian koulutuksen aikana. Pitää osata käsitellä omia asioita, jotta ne eivät sotke terapiatyöskentelyä. Pahimmassa tapauksessa terapeutti alkaakin hoitamaan itseään potilaan sijaan terapiaistunnossa, olen kuullut tällaisia tarinoita.

Usein sanotaan myös, että mielenterveysalalle hakeutuu ihmisiä joilla itsellään on mielenterveysongelmia. Tämä pitää sillä tavalla paikkansa, että usein omat kokemukset saavat juuri kiinnostumaan alasta. Carl Jung on luonut termin "Wounded healer" kuvaamaan tämän tyylistä tilannetta. Itsellänikin on ollut masennusta nuorena, enkä tiedä olisinko kiinostunut alasta ilman sitä kokemusta. Vaikea sanoa.


Kuva täältä 

Jos mietin ihan omaa koulutusryhmäänikin, niin meitä on hyvin monenlaisia eri persoonia. Ihaninta siinä on, että kaikki hyväksytään sellaisenaan. Minusta erilaisuus on rikkaus. Itse olen kovin hiljainen ja rauhallinen ihminen, siksi onkin hauskaa välillä jutella räväköiden ja ulospäin suuntautuneiden ihmisten kanssa. 

Olisi hauska kuulla lisää mitä ihmiset ajattelevat terapeuteista. Onko jotain yleisiä ennakkokäsityksiä?